Niinpä tunsin tietenkin entuudestaan natsien julmuudet juutalaisia (ja muita kansanryhmiä) kohtaan, mutta oikeastaan vasta Bernard Wassersteinin "On The Eve" antoi minulle hieman täydellisemmän kuvan kansanryhmästä ja kulttuurista - kulttuureista - joka 1900-luvun alkupuolella oli vihdoinkin saavuttanut jonkinlaiset kansalaisoikeudet koko Euroopan alueella, joka oli aidosti kansainvälinen ja samalla selvästi juurtunut tiettyihin aatteisiin ja alueisiin, ja joka vaikutti elävästi niin tieteeseen kuin kulttuurielämään. Mutta joka toisaalta samalla joutui yhä ahtaammalle melkein kaikkialla, jonka sortamiseen osallistuivat monet muutkin kuin kansallissosialistit, ja joka itse asiassa oli jo aloittanut eräänlaisen alasajon - esim. syntyvyyden dramaattisen laskun kautta.
Miksi näin kävi, miten prosessi ilmeni tavallisten juutalaisten elämässä, ja miten he reagoivat? Wasserstein käy läpi elämän, kulttuurin ja työn eri piirit perusteellisesti, ja elävöittää kertomuksensa ankkuroimalla sen konkreettisesti ihmiskohtaloihin. Monet joutuivat tapahtumien uhriksi, mutta jotkut selviytyivät, enemmän tai vähemmän dramaattisten vaiheisen kautta, ja jatkoivat vaikuttamistaan maailman tapahtumiin ja tekemisiin. Teksti on asiallista - draaman kaari syntyy tapahtumien synkästä kulusta.
Vaikka nimenomaan juutalaisten asema sittemmin on vakiintunut, joskaan ei ristiriidoitta, ja vaikka heidän kohtalonsa ehkä on jo dokumentoitu aika kattavasti, tämä on tärkeä kirja myös siksi, että sen kautta voi pohtia myös muiden kansojen kohtaloita - varsinkin tänä päivänä, kun rajoillemme taas ilmestyy ihmisiä joiden on ollut pakko jättää vanha elämänsä koska heidän henkensä ovat vaarassa.
