perjantai 9. helmikuuta 2018

Uusintalukemisen onni ja ilo - ja vaihtoehtoisen historian lumo

Minulla on aika vino pino lukemattomia kirjoja hyllyssäni, sekä kaunoa että tietokirjallisuutta, ja opiskelutarpeetkin pukkaavat päälle. Silti päätin viime viikolla tapaninpäivänä aloittamani urakan, joka koostui suosikkivaihtoehtohistorioitsijani Harry Turtledoven 11-osaisesta "Timeline-191"-sarjan uudelleen lukemisesta - yhteensä varmaan noin 6.000 sivua. Luin nuo kirjat ensi kertaa vuosien 2010-11 aikana niin, että käytin kokonaisuuteen noin vuoden päivät, koska luin ne sitä mukaa kun sain ne käsiini, mutta nyt luin kokonaisuuden putkeen ilman, että väliin mahtui muuta kaunokirjallisuutta.

Aikaisemmin olen tehnyt muitakin vastaavanlaisia tempauksia - J R R Tolkienin Tarun Sormusten Herrasta olen lukenut varmaan puolen tusinaa kertaa, samoin Hasekin Kunnon sotamies Svejkin seikkailut - mutta viime vuosina harvemmin. Nyt se kuitenkin tuli mieleen, koska ensimmäinen maailmansota on ollut tapetilla, ja Turtledove kirjoittaa mm siitä ja sen seurauksista; syksyn mittaan luin useampiakin kirjoja, jotka kertoivat joko sotavuosista tai Yhdysvaltain historiasta, joka taas on Turtledoven viitekehys.

Kirjasarjan lähtökohta on se, että USA:n sisällissodan 1860-luvulla voittivatkin etelävaltiot - The Confederate States of America eli CSA. Tuosta ajankohdasta aina toiseen maailmansotaan saakka USA ja CSA elivät rinnakkain, ja säännöllisin väliajoin sodittiin. Turtledove käyttää oikeita henkilöitä hieman poikkeavissa rooleissa, ja lainaa historiallisia tapahtumia asettaen ne uusiin raameihin; yksi kantavista ajatuksista on mm. se, että CSA:n kehitys hävitystä ensimmäisestä maailmansodasta toisen maailmansodan päättymiseen on lainattu Saksalta.

Kaunokirjallisuutena sarja on aika tönkkö - Turtledove kuljettaa tarinaa laajan henkilögallerian kautta, ja käyttää aika paljon tekstiä tapahtumien kertaamiseen aivan kuin tarina olisi ensin julkaistu jatkokertomuksena jossain lehdessä. Henkilöt ovat aika yksioikoisia, ja esimerkiksi romantiikka on aika esineellistettyä - ymmärtääkseni tosin kirjailijan ajatus on ollut välittää aikanaan vallalla olleita yleisiä ajatuksia ja käytänteitä henkilöhahmojen kautta. Tarinan vahvuus onkin lähinnä historian ja ajatusten laajat kaaret.

Hauskaa oli huomata, miten juuri nuo laajat kaaret olivat hyvin muistissani, mutta monet yksityiskohdat taas täysin uusia. Sama koskisi tosin luultavasti myös lyhyempiä kokonaisuuksia, joiden lukemisesta on saman verran aikaa. Nyt on sitten vuorossa enemmän ennenlukematonta tekstiä, kunnes nälkä taas herää.